1277725.jpg

Siinä se nyt on kaiken purkamisen ja kerimisen jälkeen, ensimmäinen nuttu. Se, jonka sovin itseni kanssa harjoituskappaleeksi. Napit vielä puuttuvat ja viimeistelevä kostutus on tekemättä. Ohje löytyi ystävällisten ihmisten avustuksella Novita Woolin vyötteestä.

Tästä tuli ohjetta isompi ja jouduin soveltamaan siellä täällä runsaastikin. Käsialani muotoutui tehdessä, mikä aiheutti päänvaivaa muun muassa hihojen kanssa, jotka tein viimeisenä. Hihoja tein yhteensä kolme, kun katsoin ensimmäisen kelvottomaksi ja tein lopulliset hihat kokonaan omalla sovelluksella. Vanha käsityöopettajani purskahtaisi itkuun, jos näkisi muutamat ratkaisuni, mutta taitaa tämän sentään nutuksi tunnistaa. Viimeistelevissä virkkauksissa tein ohjeen mukaisen pitsimäisemmän osion pelkästään helmaan, hihat jätin kokonaan ilman virkkuuta.

Etukäteen pelkäsin melkeinpä eniten kappaleiden yhdistämistä ja sitä, millaisia saumoja saan aikaiseksi. Teininä neuloin itselleni paksuista langoista erilaisia hihattomia neulevirityksiä, joiden saumoissa en tahtonut onnistua koskaan. Nyt maltoin pakon edessä vilkaista ohjeita ja kas! Yllätyksekseni saumat ovatkin ihan katseen kestäviä. Kyllä tuo nuttu ensi talvena jonkun ulkovaatteen alla menee, kuten aiemminkin arvelin.

Nyt olen monta kokemusta viisaampi seuraavaa työtä varten. Jos ihan perusteista lähdetään, niin maltan esimerkiksi neuloa mallitilkun. Ainaoikean neuleen taidan jättää niille, jotka saavat siitä siistimmän kuin minä.