Taidan olla vähän outo, mutta työpäivän päätteeksi oli mukava istua koneen kanssa sohvalle ja järjestellä kaikessa rauhassa salaisia ystäviä. Viidenkymmenen sähköpostin lähettämiseen hujahti useampi tunti kaikkinensa. Tarkkaa puuhaa, että ihmiset ja osoitteet menevät oikein. Nyt pitäisi jokaisen SAY-osallistujan sähköpostilaatikosta löytyä ystävänsä tiedot.

Ystävät jaoin jo aikaisemmin. Pyörittelin parit jopa Execelin kautta varmistaakseni, että kaikki ovat mukana ja molemmissa listoissa mukana, mutta vain kerran. Molemmilla listoilla tarkoitan lähettäjien listaa ja vastaanottajien listaa, joiden välillä parit siis muodostuvat.

Ystävien jakamisessa olen käyttänyt jonkin verran tietoista valintaa mielenkiinnon kohteiden perusteella, mutta viittäkymmentä ihmistä on aika mahdoton hallita kerralla - etenkin, kun vain pieni osa heistä on ehtinyt tulla tutummaksi. Suurimmaksi osaksi kyseessä on silkka sattuma ja jonkinlainen intuitio. Toivottavasti jokaisella on antoisat kolme kuukautta edessä ja ystävää muistetaan ringin loppuun saakka. Uskon, että tästä tulee hieno juttu.

Täällä blogissa seurataan tapahtumia aitiopaikalta. Tervetuloa mukaan siis niin SAY-osallistujat kuin muutkin mukana kulkijat!