Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
TEKSTIEN JA KUVIEN
KOPIOINTI KIELLETTY


13.11.2008 - 20:20
Muistuttelen vain lauantaita varten, että Saturday Surprise löytyy omasta blogistaan nykyisin.

Tuolla aiemmassa kirjoituksessa kommentoitiin, että porukalla on keskusteltu, kuinka moni osallistuja on kokenut kurjaksi sen, etten ole käynyt kiittämässä osallistujia heidän blogeissaan. Tämän olisi tietysti voinut kertoa minulle itsellenikin jo kauan sitten.

Olen pahoillani tästä. Enempään en ole kuitenkaan pystynyt sen jälkeen, kun sain lapsen puoli vuotta sitten. Toisinaan olen juuri ja juuri ehtinyt keksiä ja julkaista teeman. Ajattelin, että se olisi parempi kuin ei mitään. En ole voinut askarrellut itse lainkaan lapsen syntymän jälkeen, mutta haasteen olen halunnut pitää pystyssä - osallistujia varten!

Nyt olen päässyt hiljalleen taas tekemään vähän enemmän omiakin juttujani ja näin ollen ehtinyt vierailla hieman myös muiden blogeissa. Aikani ja voimavarani ovat kuitenkin edelleen rajalliset ja vaihtelevat, enkä voi edelleenkään luvata, että ehtisin aina käydä kaikkien osallistujien blogeissa ja jättää kiitoskommentin. Se ei tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi osallistujia ja heidän panostaan. Lapsi ja arjessa jaksaminen menevät kuitenkin aina kaiken muun edelle.

Olen ollut innolla tekemässä paluuta askartelujen ja blogien maailmaan, mutta tästä tuli kuitenkin aika paha mieli. Tehdäkö ollenkaan, jos ei voi antaa sataa prosenttia ja ihmiset loukkaantuvat siitä.
Kategoria: Saturday Surprise
07.11.2008 - 16:06
Tämän ja tämän keskustelun sekä pitkien pohdintojen pohjalta olen päätynyt seuraavaan ratkaisuun: Saturday Surprise -haaste jatkaa omana bloginaan kaksikielisenä Bloggerissa. Blogissa on kuvalliset ohjeet kommentoimista varten niille, joille Blogger ei ole ennestään tuttu. Apua saa myös sähköpostitse!

Lauantaina 8.11.08 haaste jo siis uudessa blogissa. Haasteeseen voi osallistua millä tahansa askartelulla ja jos joku haluaa osallistua jollain käsityöllä, niin sekin käy!

Päivitäthän linkkisi!


Haasteen uusi osoite on:
http://saturdaychallenge.blogspot.com
Koodi napille:
<a href="http://saturdaychallenge.blogspot.com"><img src="http://i86.photobucket.com/albums/k96/hiekkaoliivi/atc/satsurprise.jpg" border="0"></a>

Blogi on tilattavissa Blogilistalla.

Ideat haasteen kehittämiseksi tai haasteiden aiheiksi ovat edelleen tervetulleita. Myös vierailevat tähdet ovat mahdollisia, joten ilmoitelkaahan itsestänne!

~ ~ ~

Toivottavasti ette kuitenkaan hylkää Hiekkaoliivia, vaikka haastekin nyt muuttaa omilleen. Haaste on viimeiset puoli vuotta ollut likimain ainoa sisältö tässä blogissa, mutta mielessä kypsynyt uusia ideoita, joita uskon pääseväni pian toteuttamaan. Vaihtojen ja omien askarteluiden lisäksi suunnittelun alla ovat muun muassa ilmaiset tulostettavat askartelumateriaalit.
Kategoria: Saturday Surprise
06.11.2008 - 16:28
Olen miettinyt paljon Saturday Surprise -haasteen kohtaloa ja siihen liittyen kaipaisin osallistujien mielipiteitä. Vastaukset kommenttilaatikkoon, kiitos! Mielipiteitään saa myös perustella, samoin muiden mielipiteiden kommentointi eli keskustelu on sallittua!

Valitse parhaimmat vaihtoehdot seuraavista:

1. Saturday Surprise saisi mieluiten jatkaa...
A) osana blogiani.
B) omassa blogissaan blogn ainoana sisältönä.
C) kummassa tahansa.

2. Saturday Surprise -blogi saisi mieluiten olla..
A) Vuodatuksessa.
B) Bloggerissa.
C) kummassa tahansa.

3. Saturday Surprise -blogi saisi mieluiten olla...
A) pelkästään suomenkielinen.
B) sekä englanniksi että suomeksi.
C) kummin tahansa.

Jos on mitä tahansa ideoita haasteen suhteen, laitahan kommenttilaatikkoon terveisiä! Toki sähköpostiakin saa lähettää. Aiheesta on keskusteltu myös täällä.

Niin ja kiitos! Ilahduttavan moni on osallistunut viimeisimpään Saturday Surprise -haasteeseen!
Kategoria: Saturday Surprise
01.11.2008 - 09:12


Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Muistathan, että haasteeseen voi osallistua nykyisin muillakin töillä kuin ATC-korteilla.

Tässä haasteessa kaikki askartelun, käsityön ja taiteen muodot käyvät yhtä hyvin niin kauan kuin ne noudattavat annettua aihetta, eivätkä sisällä sopimatonta materiaalia. Piirustukset, maalaukset, kaikki kuvataide, kaikki askartelut, kollaasit, sekatekniikat, tuunaukset, korut, neulomukset, virkkaukset, ompelukset, muut käsityöt - kaikki käy!

Viikon aihe: Kruunut ja siivet

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
31.10.2008 - 09:56
Viikoittainen Saturday Surprise -luovuushaaste on saanut viime aikoina aika vähän osallistujia. Onko vastaavia haasteita jo liikaakin, eivätkö aiheet satu kohdalleen vai onko haasteinnostus yleisestikin hiipumassa?

Olen sulkemassa haasteen sivuhaaran Flickrissä sen vähäisen käytön vuoksi, mutta mitä tehtäisiin tälle alkuperäiselle blogiversiolle? Olisi mukava saada haasteeseen uutta puhtia, jotta sen ylläpitäminen olisi mielekästä.

Onko hyvä, että haasteeseen voi nykyisin osallistua millaisella työllä tahansa, vai olisiko syytä palauttaa haaste koskemaan pelkkiä ATC-kortteja?

Olisiko innokkaita vierailevia tähtiä? Jokainen voisi vuorollaan keksiä aiheen ja esitellä kenties linkkejä tai omia askartelujaan inspiraatioksi muille. Jos tähän löytyisi intoa tai joku keksii jotain vielä lennokkaampaa ja innostavampaa, voin siirtää haasteen omaan blogiinsa.

Ideoita?
Kategoria: Saturday Surprise
25.10.2008 - 09:30


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Emotion
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
18.10.2008 - 08:06


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Half
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
11.10.2008 - 08:32


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Circus
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
04.10.2008 - 08:10


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Breakfast
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
27.09.2008 - 07:59


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Scary
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
20.09.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Wallpaper
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
13.09.2008 - 07:49


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Buttons
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
06.09.2008 - 13:13


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Profession
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
30.08.2008 - 06:45


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Mosaic
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
23.08.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Lullaby
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
16.08.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Stormy
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
09.08.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Bubble
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
02.08.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Sky
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
26.07.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Runaway
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
19.07.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Dog
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
12.07.2008 - 08:49


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Warm colors
Sanakirja

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
05.07.2008 - 06:55
Saturday Surprise ei ole enää pelkästään ATC-haaste, vaan kaikki askartelut, taiteet ja käsityöt kattava luovuushaaste. Lue uudistettu kuvaus ja ohjeet täältä.



  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Viikon aihe / this week's topic: Door / doors
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
21.06.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: I miss you!

Seuraava aihe annetaan 4.7.08, joten osallistumisaikaa on tällä kertaa 2 viikkoa!

Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
14.06.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Package
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
07.06.2008 - 08:32


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Beauty
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
31.05.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Words
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
24.05.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Luck
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
17.05.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Free
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
10.05.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Yellow
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
03.05.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Magical
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
26.04.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Water
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
19.04.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.


Viikon aihe / this week's topic: Sweet
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
12.04.2008 - 06:00


  IN ENGLISH:
Saturday Surprise group on Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät Saturday Surprisen sivulta.

Muistathan mainita korttisi yhteydessä linkin haasteen sivulle!
Blogissa: http://hiekkaolii.vuodatus.net/page/saturdaysurprise
Flickrissä: http://www.flickr.com/groups/saturdaysurprise

Viikon aihe: Dark
Sanakirja


Kommenttilaatikko on varattu osallistumisille. Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
05.04.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'travel'.
Sanakirja: travel.

In English: Saturday Surprise @ Flickr

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät aina napin takaa:



Muistathan liittää blogissasi / Flickrissä korttisi yhteyteen linkin haasteen sivulle!
Blogissa: http://hiekkaolii.vuodatus.net/page/saturdaysurprise
Flickrissä: http://www.flickr.com/groups/saturdaysurprise

Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille.
Vältäthän muuta kommentointia.

PS. Take Part Tuesday löytyy nyt blogilistalta!
Kategoria: Saturday Surprise
29.03.2008 - 00:30
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'spice, spicy'.
Sanakirja: spice, spicy.

In English: Saturday Surprise @ Flickr
This week's Saturday Surprise topic is 'spice, spicy'.

Kertaathan ohjeet ennen osallistumista, kiitos!
Ohjeet löytyvät aina napin takaa:



Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille.
Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
22.03.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'trouble'.
Käännös: Ilmainen sanakirja.

In English: Saturday Surprise @ Flickr
This week's Saturday Surprise topic is 'trouble'.

PYYNTÖ: KERTAA OHJEET ENNEN OSALLISTUMISTA!
Ohjeet ja säännöt päivitetty 21.3.08 mahdollisimman selkeiksi.
Ohjeet löytyvät aina napin takaa:



Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille.
Vältäthän muuta kommentointia.
Kategoria: Saturday Surprise
15.03.2008 - 05:55
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'tea time' eli teeaika.
This week's Saturday Surprise topic is 'tea time'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]

Kerrataan ohjeet:
1. Tee ATC annetusta aiheesta.
2. Voit osallistua vain yhdellä kortilla per aihe.
3. Aiemmin tehdyt kortit käyvät haasteeseen, mikäli aihe täsmää.

4. Julkaise ATC esimerkiksi blogissasi määräpäivään mennessä.
5. Mainitse kortin julkaisun yhteydessä linkki tänne: http://hiekkaolii.vuodatus.net/page/saturdaysurprise
6.
Jätä kyseisen viikon Saturday Surprise -merkinnän kommenttilaatikkoon kommentti ja korttijulkaisusi suora linkki kommentin www-kenttään.

Haasteen idea ja ohjeet löytyvät aina täältä:



Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
08.03.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'valinta'.
This week's Saturday Surprise topic is 'choice'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]

Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.
Linkin tulee osoittaa blogikirjoitukseen - ei kategoriaan tai blogin etusivulle.



Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
01.03.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'helposti särkyvä'.
This week's Saturday Surprise topic is 'fragile'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]


Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.
Linkin tulee osoittaa blogikirjoitukseen - ei kategoriaan tai blogin etusivulle.




Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
23.02.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'Juhlitaan!'.
This week's Saturday Surprise topic is 'Let's party!'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]


Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.
Linkin tulee osoittaa blogikirjoitukseen - ei kategoriaan tai blogin etusivulle.




Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
16.02.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'hypnoottinen'.
This week's Saturday Surprise topic is 'hypnotic'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]


Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.
Linkin tulee osoittaa blogikirjoitukseen - ei kategoriaan tai blogin etusivulle.




Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
09.02.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'miehet'.
This week's Saturday Surprise topic is 'men'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]


Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.
Linkin tulee osoittaa blogikirjoitukseen - ei kategoriaan tai blogin etusivulle.




Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
02.02.2008 - 05:55
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'kädet'.
This week's Saturday Surprise topic is 'hands'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]


Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.
Linkin tulee osoittaa blogikirjoitukseen - ei kategoriaan tai blogin etusivulle.




Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
26.01.2008 - 06:28
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'muoti'.
This week's Saturday Surprise topic is 'fashion'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]


Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.
Linkin tulee osoittaa blogikirjoitukseen - ei kategoriaan tai blogin etusivulle.




Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
19.01.2008 - 07:12
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'aamu'.
This week's Saturday Surprise topic is 'morning'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]

Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.
Linkin tulee osoittaa blogikirjoitukseen - ei kategoriaan tai blogin etusivulle.




Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
12.01.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'ikä'.
This week's Saturday Surprise topic is 'age'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]

Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.



Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
05.01.2008 - 06:00
Tämän viikon Saturday Surprise -aihe on 'horoskooppimerkkisi'.
This week's Saturday Surprise topic is 'your Zodiac sign'.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]

Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.
Osallistumiset suoralla linkillä kommenttilaatikkoon.



Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu osallistumisille
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos!
Kategoria: Saturday Surprise
29.12.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen aihe on puu.

Saturday Surprise @ Flickr in English! 
[ click here ]
This week's Saturday Surprise topic is tree.

Lue haasteen osallistumisohjeet täältä.



Jos käytät Flickriä, voit osallistua sekä Flickrissä että täällä blogin kommenttilaatikossa. Vaikkei Flickrissä osallistuisikaan, voi siellä käydä ihailemassa muiden kortteja.

Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
22.12.2007 - 05:20
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen aihe on ilo.

Saturday Surprise @ Flickr in English!  [ click here ]
This week's Saturday Surprise topic is joy.

Muistutan parista asiasta:
- Voit osallistua vain yhdellä kortilla per aihe.
- Kommentin www-kenttään laitetaan suora linkki paikkaan, jossa olet julkaissut kortin. Blogin osoite tai kategorian osoite ei siis riitä, koska niillä ei myöhemmin löydä oikeaa merkintää ilman selaamista.
Tarkemmat ohjeet löytyvät tuttuun tapaan Saturday Surprisen sivulta. Voit kysyä neuvoa myös sähköpostilla. Korjailen näitä edelleen joka viikko ja antaisin ohjeita mieluummin etukäteen.



Saturday Surprise löytyy nykyisin siis myös Flickristä kansainvälisenä versiona. Jos käytät Flickriä, voit osallistua sekä Flickrissä että täällä blogin kommenttilaatikossa. Vaikkei Flickrissä osallistuisikaan, voi siellä käydä ihailemassa muiden kortteja.

Tämän kirjoituksen kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
15.12.2007 - 05:59
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen aihe on 'ruoka'.

Kerrataan ohjeet:
1. Tee ATC annetusta aiheesta.
2. Voit osallistua vain yhdellä kortilla per aihe.
3. Aiemmin tehty kortti käy haasteeseen, mikäli aihe täsmää.
4. Julkaise ATC esimerkiksi blogissasi määräpäivään mennessä.
5. Mainitse kortin julkaisun yhteydessä linkki: http://hiekkaolii.vuodatus.net/page/saturdaysurprise
6. Osallistu jättämällä kommentti sen Saturday Surprisen merkintään, johon olet osallistumassa. Kommentin www-kenttään laitetaan suora linkki paikkaan, jossa olet julkaissut kortin.




NEW! Saturday Surprise group @ Flickr in English!  [ click here ]

Saturday Surprise löytyy nykyisin siis myös Flickristä kansainvälisenä versiona. Jos käytät Flickriä, voit osallistua sekä Flickrissä että täällä blogin kommenttilaatikossa. Vaikkei Flickrissä osallistuisikaan, voi siellä käydä ihailemassa muiden kortteja.

Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
08.12.2007 - 05:59
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen aihe on 'itsenäinen nainen'.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
01.12.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen aihe on 'joulun odottaja'.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
24.11.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on kissa.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
17.11.2007 - 14:21
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on lepo.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
10.11.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on isä.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
03.11.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on marraskuu.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
27.10.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on kirje.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
20.10.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on "kultaakin kalliimpaa".

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
13.10.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on odotus.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
06.10.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on historia.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
29.09.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on vastakohdat.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
22.09.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on viidakko.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
15.09.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on peli.
Mielikuvitus laukkaamaan!

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta.



On ollut mukava huomata innokasta osallistumista näihin lauantaisiin haasteisiin ja toteutuksia on ollut jännä selata. Kiitos siis kaikille osallistuville!

Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.

PS. Laitan tähän linkin Ämmin korttiin, jonka sain sähköpostilla.
Kategoria: Saturday Surprise
08.09.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on iskelmä.
Enempää en tälläkään kertaa johdattele, jokainen saa tehdä omat oivalluksensa.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta. Kiitos!

Muistattehan suorat linkit. Useimmissa blogeissa suora linkki ilmestyy selaimen osoitekenttään, kun klikkaa blogimerkinnän otsikkoa. Linkki tiettyyn kategoriaan ei ole vielä suora linkki siihen merkintään, jossa kortin esitelee. Mikäli tarvitset apua, laita minulle sähköpostia.



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
01.09.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on häät.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta. Kiitos!



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
25.08.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteen teemana on punainen.

Luethan ensin huolella ohjeet tältä sivulta. Kiitos!



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
18.08.2007 - 06:00
Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteena on kiitollisuus.

Luethan ensin ohjeet tältä sivulta. Kiitos!



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.
Kategoria: Saturday Surprise
11.08.2007 - 18:28
Kiitos kaikille pohdinnassa mukana olleille siitä, että saimme tälle leikille nimen! Erityisen iso kiitos Helille, joka ehdotti valituksi tullutta nimeä. Helille posti vie ensi viikolla kiitokseksi Hiekkaoliivin kollaasiarkkeja.

Ja nyt itse asiaan!

Tämän lauantain Saturday Surprise -haasteena on elokuva.
Siinä kaikki, enempää en mielikuvitustanne johdattele.

Saturday Surprisen ohjeet löytyvät pysyvästi tältä sivulta.
Luethan ne ihan ensin, kiitos!



Tämän merkinnän kommenttilaatikko on varattu ensisijaisesti osallistumisiin.
Vältäthän muuta kommentointia, kiitos! Näin on mukavampi ja helpompi selata osallistuneiden linkkejä.

Osallistuneiden korttilinkit:
Mymskä
Tiivi
Susanna
Elli
Tatsi
Calle
Inkku
Vikke
Elina L
Annifanni
JohannaV
Taru
Magenta
Salamander
Alisa
Piia
Anu
-C-
Junipa
Taikeri
Taina
Heli
Kategoria: Saturday Surprise
11.08.2007 - 15:42
Viitaten edelliseen merkintään,
olen päässyt nimen valitsemisessa tähän vaiheeseen:







Auttakaa hyvät ihmiset! Mikä näistä otetaan?
Vai joku muu?

Lisäys:

Kategoria: Saturday Surprise
11.08.2007 - 08:44
Tästä alkaa Hiekkaoliivin viikoittainen ATC-haaste!

Tarkoitus on haastaa askartelijat joka lauantai tekemään yksi ATC jollain tietyllä aiheella. Aihe julkaistaan lauantaina ja sen jälkeen jokaisella on aikaa askarrella aiheesta ATC seuraavan viikon perjantaihin mennessä.

Mukaan haluavat tarvitsevat jonkin oman julkaisupaikan netissä, koska haasteeseen osallistutaan lisäämällä kunkin haasteen kommenttilaatikkoon suora linkki osoitteeseen, jossa esittelee oman korttinsa.

Kyseessä ei siis ole vaihto, mutta toki jokainen saa vaihtaa oman korttinsa kenen kanssa haluaa, kun on kuvan julkaissut. Haasteen tarkoitus on innostaa luomaan oma näkemys annetusta aiheesta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka lukuisin eri tavoin saman asian voi ajatella ja ilmaista.

Vastaavalla ajatuksella toimivista haasteista pari esimerkkiä:
Illustration Friday
Think Monday - Think ATC

Ennen kuin julkaisen ensimmäisen haasteen, täytyy tälle leikille saada kiva nimi! Nimiehdotuksia saa esittää tämän merkinnän kommenttilaatikkoon. Liitä mukaan myös sähköpostiosoitteesi, koska voittajaksi valitsemani nimen keksijä saa palkinnoksi Hiekkaoliivin kollaasiarkkeja. Aikaa on niin kauan, kunnes saan valituksi sopivan nimen.

Nyt on myös hyvä hetki kysyä, kommentoida, heittää ideoita, osallistua haasteen luomiseen!

18:40 - Huom! Nimi on valittu ja ensimmäinen haaste löytyy täältä. Kiitos kaikille!
Kategoria: Saturday Surprise