Tyhjiä tulitikkulaatikoita ei saa heittää pois! Niistä saa vielä vaikka mitä ihanaa.

Tulitikkulaatikon voi koristella erilaisin paperein, paperitekniikoin, leimailemalla, tilkkuja käyttämällä ja mitä nyt ikinä keksiikään. Siitä saa sievän lahjarasian pienelle lahjalle tai säilytysrasian pienille aarteille. Tulitikkulaatikoista syntyvät myös kauniit hääkarkkirasiat.

Koristeltuun laatikkoon voi askarrella myös pienen kirjasen ystävälle vaikkapa onnittelukortin sijaan tai kauttaaltaan koristeltu tulitikkurasia voi olla onnittelukortti itsessään. Laatikon voi muuntaa kokonaiseksi mielikuvitusmaailmaksi! Taiteile laatikon ulkopuolesta taideteos ja laatikkoon sisälle toinen taideteos. Laatikosta saa kivat kehykset laatikon pohjalle tehdylle kollaasille. Laatikkoon mahtuu kuitenkin myös pieniä tavaroita ja osa näistä voi olla myös irrallaan.

221727.jpg221729.jpg

221730.jpg   221732.jpg
Hand made: Sandy / Hiekkaoliivi

Päällystetty servetillä decoupage-lakkaa käyttäen. Tarrat ovat Heartwarming Vintage Stickersin tarroja kaupasta. Varsinainen laatikko on maalattu akryyliväreillä. Laatikon pohjalle on leikattu kaksi aaltopahvipalaa. Palojen väliin rutistelin silkkipaperia ja päällimmäisen aaltopahvin maalasin kultamaalilla. Sanat liimattu paikoilleen ja lisätty laatikkoon kaksi sydänklemmaria.

Muokkaamisessa voi mennä pidemmällekin: klikkaa tätä.

Vastaavasta puuhasta on myös englanninkielinen termi matchbox shrine. Shrine tarkoittaa pyhäkköä. Matchbox shirne on tehty yleensä kunnianosoituksena jollekin, kuten esimerkiksi omalle esikuvalle, idolille, perheenjäsenelle, lemmikille, lempikirjailijalle ja niin edelleen.

Vinkkejä:
- Isommista askarteluista jää usein yli kaikenlaista hukkapalaa, jotka sopivat vielä täydellisesti esimerkiksi tulitikkulaatikoihin tai erilaisiin keräilykortteihin. Toki koristeluun voi käyttää kaikkea uuttakin.
-
Uusiksi laitettuja tulitikkulaatikoita voi vaihdella samaan tapaan kuin keräilykortteja.

Linkkejä:
Match box shrines / Charlotte Kemsley
Matchbox Crafts

Katso myös muut askartelulinkit.