Olen tehnyt 1-osaisista korteista helposti 2-osaisia:

Vaiheet 1 ja 2
207049.jpg207050.jpg
1. Otetaan kortti ja A4-arkki tavallista kopiopaperia.
2. Taitetaan A4-arkki puoliksi, eli kokoon A5.

Vaiheet 3 ja 4
207054.jpg207055.jpg
3. Taitetaan paperiarkki vielä kertaalleen kokoon A6, eli samaan kokoon kuin kortti.
4. Liimataan taiteltu paperiarkki päällimmäiseltä sivultaan korttiin siten, että paperiarkin taitereuna tulee ylös ja avoin reuna alas. Liima on minusta kätevintä levittää kortin kääntöpuolelle. Olen käyttänyt tavallista liimapuikkoa.

Vaiheet 5 ja 6
207062.jpg207063.jpg
5. Paperiarkin sivu ja kortti on liimattu yhteen millilleen päällekäin. Tervehdyksen voi kirjoittaa nyt oikealle sisäsivulle. Tervehdyksen voi halutessaan tulostaa etukäteen paperille. Silloin täytyy vain miettiä, mihin kohtaan paperia tulostetaan.
6. Arkin saa edelleen taitettua kokonaan auki. Kortti jää nyt sormien osoittaman ruudun takapuolelle. Tämän voi jättää tyhjäksi tai arkille voi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjeen.

Olen tehnyt hääkutsut juuri tällä tekniikalla. Varsinainen lyhyt kutsu tuli kortin oikealle sisäsivulle ja kun arkin taittoi kokonaan auki, löytyivät tarkemmat tiedot hääjuhlan kulusta, lahjatoiveista, yhteystiedoista, juhlapaikasta ja mahtuipa sinne vielä pieni karttakin kauempaa tuleville. Reunat koristelin pienillä hääaiheisilla kuvilla.